tiistai 29. maaliskuuta 2011

LOST IN IKEA

MORIESTAA! Eilen tein sen, mitä yritin tehdä koko viikonlopun ajan, eli kävin Ikeassa. Ja oli muuten ihan hyvä veto, säästyin hermoja raastavalta ruuhkalta. Niin paitsi. Ajelin Töölön kautta Pasilaan ja siitä etiäpäin Vantaan Ikealle, ja en todella ollut tajunnut että Hifkillä oli kotimatsi, ja mun matka Kampista Pasilaan kesti sit yli puoli tuntia, juurikin tuon jäähallin ohi.




Kukkia, istutuksia, hengareita sekä paljon muuta lähti tälläkin kertaa matkaan. Mut nyt on asunto vihdoin valmis.

Kävin rääkkäämäsä itseäni äsken Attackissa, ja jotain kummaahan tässä on nyt tapahtunut, koska se ei tuntunut tänään yhtään niin pahalta kun pari ensimmäistä kertaa. Ehkä mun peruskunto ei olekkaan ihan menetetty tapaus näin puolen vuoden laiskottelun (epäsäännällisen harrastamisen) jälkeen.
Ja nyt on hyvä fiilis!

Niin ja ehhe, se tilaamani kameran kaukolaukaisin ei sitten käynytkään juuri mun järkkäriin, eli nyt on sitten tulossa uusi yksilö. Sitä siis odotellessa (ja tällä kertaa Hong Kongista).

On niin ihanan kesäinen keli ulkona että! Jes jes, lunta tulee vasta neljättä päivää........

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

VIIKONLOPPU KUVINA















1. Pyhitin viikonlopun ruualle. Siten musta tuntukin että olin joko a. tekemässä ruokaa tai b. tiskaamassa koko viikonlopun
2. Uunituoreet sämpylät ja kuppi teetä pelastaa kyllä (kylmän ja tuulisen) päivän
3.Yritin tehdä inventaariota mekkokaappiini, siis kyllä, omistan näköjään mekkoja kokonaisen kaapillisen... So many dresses, so little time!
4. ja 5.Tutustuin kotikatujeni tarjontaan
6. Hietaniemen rantaa
7. Merimelojien maja ja sen kahvila näytti olevan varsin suosittu lauantaina
8. Turistit olivat valloittaneet Sibelius-monumentin ympäristön
9. Linssit on kyllä superruokaa!
10. En osannut päättää kumpaa pastaa teen, pestopastaa vai pastaa kera aurinkokuivattujen tomaattien. Päätin tehdä molempia!
11. Uskaltauduin uudelleen Sokoksen 3+1-päiville ja tein hyviä löytöjä. Mm. Lumenen tuotteet olivat 3,5 euroa/kpl.
12. Sain poifrendin lähettämän paketin, jossa oli pari paria kenkiä <3
13. Jee, makkarin kangastaulu on vihdoin täällä ja asennettuna :)

Vaikka viikonloppu onkin ollut törkeän tuuulinen, on ollut ihanan aurinkoista! Kyllä se kesä vielä tulee!

Ps. Viimeisen kuvan pikkuikkunasta näkee muuten suoraan naapurin olohuoneeseen. Niillä oli sitten eilen billeet, ja minä täällä toki kukkahattu päässä niitä kyyläsin, ja paheksuin meininkiä :D Onkohan musta tullut tosiaan jo liian vanha? Ja olin menossa tänään uimaan Yrjönkadun uimahalliin, mut sit luin kauhukertomuksia netistä, ja päätin olla menemättä...

tiistai 22. maaliskuuta 2011

ROSES

 Mua ärsyttää: 
1. Markettien kukkien/lahjojen pakkauspöydillä olevat teippirullat, joista ei ikinä ilman taistelua saa katkastua sitä teippiä
2. Liian kuumaksi lämmitetty kasvishernari, jonka jäähtymistä pitää nälissään odotella, ja joka olisi vaatinut ehdottomasti soijarouhetta sekaansa, mutta olin liian nälissäni lisätäkseni sitä 
3. Ihmiset jotka väittää ettei hernari oo muka hyvvää!

Tänään livistin töistä hieman aikaisemmin, koska huomiseksi olen ahnehtinut liikaa töitä, ja tiedän että menee ylitöiksi. Kotimatkalla päätin käydä Ruoholahden kauppakeskuksessa, joka on saman matkan päässä asuntoani kun Kampin kauppakeskus. Halusin kuitenkin piipahtaa Ruohiksessa sijaitsevassa Warehousessa, josta joskus hyvällä tuurilla löytää jotain. 




Kuvien huono laatu selittyy sillä, että kuvat ovat otettu nokialaisellani. Mutta ajavat lie asiansa. Tuolta löytyy samoja merkkejä kuin mitä Spirit Store myy, ja kyseessä onkin mallikappaleita yms. alennuslaarin tuotteita. Joskus tuolla tulee hieman Fiorellamaiset vibat, mutta kyllä tuolta löytöjäkin tekee. Itse olen ostanut tuolta lähinnä kenkiä ja farkkuja. Nyt en tosin löytänyt mitään.

Eilen mun mummorytmi koki kolahduksen kuin jäin lukemaan kirjaa puolilleyöhön. Kirjana oli Anna-Leena Härkösen Ei kiitos. Olisin maailman huonoin kirja-arvostelija. Ei mulla oikein tuosta mitään sanottavaa ole nimittäin. En ehkä ollut ihan kirjan kohderyhmää sen käsitellessä elähtäneen avioliiton kriisejä. Katellaan sitten parinkymmenen vuoden päästä...


Reilun Kaupuan ruusuilla mennään tämä viikko :) Oon tämmönen kukkaintoilija. Huomenna taas jumppamaan, saa nämä ripset olla asettuneet jo sen verran että pystyy ja kykenee.
Oottelen tässä jo Salkkareita....... MOIKKELIS!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

WEEEKEEEND!

PERJANTAI!

 Perjantaina mulla oli "päivystys"iltapäivä töissä. Jostain kumman syystä jokaisena arkipäivänä jonkun pitää olla toimistolla neljään asti, ja normaalisti lähdetään perjantaina kahden maissa kotia, paitsi se yksi jää sinne töröttämään neljään asti. No mä olin se töröttäjä tänä perjantaina. Duunista suuntasin onnellisena viikonlopusta jumppaan, ja tällä kertaa menin my all time favorit jumppaan, eli BodyAttackiin. Attackissa meinasin hyytyä loppumetreillä, kuvittelin jotenkin että pystyn vetämään samalla temmolla kuin silloin kun olin käynyt n. 5krt/ jumpassa jo pitemmän aikaa. No ei ihan samalla tahdilla mennyt, mutta täytyy kyllä myöntää että Attack on vaan loistava!


Treenin jälkeen maistui kanasalaatti. 


LAUANTAI!


Lauantai-aamu alkoi synkeissä merkeissä. Loppupävän satoikin lunta, joka sai minun äkäseksi. Kävin sit Zumbailemassa. Ja vaikka mä olen monen monet kerrat käynytkin Zumbaamassa, niin en edelleenkään erityisemmin siitä pidä. Lähinnä luultavasti siksi, että en ehkä osaa heittäytyä joidenkin liikkeiden vaatimilla tavoilla, ja tykkään asettaa itseni ja kroppani äärirajoille. Zumbassa sitä en pysty tekemään, joten ehkä siksi se ei ole mieluisin liikuntamuoto mulle.

Illalla tieni vei Kurviin kaverin uutta asuntoa katsomaan. Kurvi onkin tullut minulle varsin tutuksi asuessani Vaasankadulla v. 2006. En kyllä itse koskaan päässyt sisälle siihen paljon puhuttuun Kalliomeininkiin, joten lopulta jonkin sortin pelon saattelemana naapurin puukotuksen ja öisten apua huutojen jälkeen päätin muuttaa takaisin Kuopioon opiskelujen perässä viihdyttyäni Helsingissä puolisentoista vuotta.

SUNNUNTAI!
 Heräsin kahdeksalta, whaat. Meikäläinen elää tämmösessä mukavassa mummorytmissä, ysiltä nukkumaan ja kuudelta ylös. No eihän siinä auttanut kun odotella kauppojen aukeamista, ja suuntasin puolen päivän aikoihin kaupungille.


Kaipasin vaihtelua hiuksiin, ja laitoin pidennykset päähän. Mun oma tukka on kuitenkin niin lyhyt, että oli sitten laitettava letille.
Rohkaistuin myös laittamaan mun Kiinasta ostamani vuorellisen nahkatakin päälle kun mittari näytti +6 astetta. Se oli Kiinaan ihan täydellinen "talvitakki" suurimman osan ajasta. Ja ensi ulkoiltus oli noilla rakkauskengillä jotka esittelinkin täällä blogissa joskus aiemmin.

Jotain kaupungilta löytyikin



Raidallinen neulemekko, sekä valkoinen toppi, molemmat H&M:ltä. Lisäksi tein Hemtexistä löydön, nimittäin sohvatyynyjen alelaarista. Maksoin kahdesta kuvassa näkyvästä tyynystä kymmenen euroa. Varsin kivat mielestäni.

Mitään muuta uutta asuntooni en ole nyt hankkinut. Ostoslistalla on ainakin vielä muutama valaisin, sekä taulu olohuoneeseen. Muuttokuormasta oli jäänyt makkarin kangastaulu, joten se saapunee luokseni tämän kuun aikana. Kangastauluun on pingoitettu vasemmanpuoleista Vallilan Kaktuskukka kangasta.


Olohuoneeseen puolestaan haluan kangastaulun Marimekon Ruusupuu-kankaasta.
Äsken kävin vielä Combatissa, koska huomenna menen ripsihuoltoon ja siten en pääse jumppaan muutamaan päivään, kun olen aina huollon jälkeen kastelematta ripsiä 48tuntia. Niin siis mulla ainakin valuu hiki silmille punnertaessa :D

Niin ja tein äsken SPYDÄRIÄ pariisinperunoista ja kalkkunanakeista, naisellista evästä. Ja söin sitä varmaan lähemmäs kilon.
Toivottavasti kaikilla on ollut kiva wiiikendi!

(Kaksi alimmaista kuvaa lainattuja)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

KÄVIN JUST HAMSTRAMASSA JODITABLETTEJA..

Niin, tai sit en käynyt. Mä en kessttä välillä suomalaisia. Kävin sentään tekemässä jotain muuta terveyteni hyväksi, nimittäin liittymässä salille. Kävin Combatissa, ja sykkeet paukku katossa, vaikka en olevinaan kunnolla edes hengistynyt. Ehheh, eiköhän tää urkkaura tästä vielä urkene. Eli urkkajuttuja luvassa.


Liityin pähkäilyn jälkeen Esport Fitness-salille, joka sijaitsee muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä asunnostani. Lisäksi salille ei tartte ottaa mitään kytkykauppoja tyyliin ota kuukausi, maksa kaksitoista, vaan jäsenyyden voi lopettaa vaikka kuukauden treenaamisen jälkeen. Tykkään myös lukkarista koska siellä on paljon LesMillssejä, ja tilat on avarat ja siistit.




Reenin jälkeen varsin maistui jälkiuunipalat ja maitorahka kera mansikoiden ja soijarouheen.

Ja niin, mulla on ainakin aamuisin ongelma! Pitäis vetää nähtävästi jalkaan luistimet ja illalla kumpparit. Kun tekee perinteistä kasista neljään toimistotyötä sopivien kenkien valinta tuottaa hankaluuksia. Aamulla saa kävellä kieli keskellä suuta, ja iltapäivällä saa kahlata loskassa. Muutamana talvena arkikenkinä olen käyttänyt vain ja ainoastaan kirppareilta löytyneitä suomalaisia vanhoja nahkasaappaita. Hintaa on ollut muutamasta eurosta kymmeneen euroon, ovat vuorellisia, ei muuten tartte luikastella hyvän pohjan ansiosta, ja eivät myöskään kastu loskassa. Ja olen sattunut löytämään vielä varsin mukavan näköisiä yksilöitä. Suosittelen.


Niin ja ihmettelempä vaan että, jos omistaa viidet silmälasit niin miten voi olla mahdollista ettei löydä niistä yhtiäkään. Pitäs päästä tsiigailee nimittäin Annee ja Ellua. Ellu on varsin mun idoli koska 1. meillä on sama nimi ja 2. me ollaan käytännössä molemmat psykologeja.

Ps. Sain eilen vihdoin loppuun Eppu Nuotion Varjo-kirjan. Älkää lukeko, loppu oli niiiiin huono!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

I LOVE FRESH FLOWERS

(Kirjoitin ensin otsikkoon että "I love fresh lovers"...enkku kymppi!)


 Kaikki viherkasvit vielä asunnostani puuttuvat, mutta onneksi asuntoni vieressä on kukkakauppa, josta saa tuoreita leikkokukkia. I like!

Tänään sain ensimmäinen ystävän uuteen asuntooni käymään. Päätin taas leikkiä misskeittiötä ihan sen kunniaksi.


Pohjan ostin laiskana valmiina. Paiston pohjaa tovin ennen täytteiden laittamista. Täytteiksi laitoin kalkkunaleikettä, paprikaa, purjoa, fetajuustoa ja hieman juustoa.

Lisäksi laitoin piirakkaan kolme munaa, desilitran verran ruokakermaa, reilun pari desiä maitoa sekä mausteita, kuten paprikajauhetta, mustapippuria, ja valmista maustesekoitusta.

Ja hyvää tuli! Koko piirakasta ei ole enää kovin paljoa jäljellä.. :D Tällä reseptillä teen lähes aina piirakat, täytteitä vain vaihdellen.

Nyt kaikki muutkin kaverit kylään, täällä teitä odottelen :)

Ps. Löysin alennuksesta Satumetsä sarjaa. Alennus johtui sitä, että sarjan tuotanto lopetetaan (tai ainakin laitetaan tauolle). Ja pitihän se ostaa koko neljän hengen astiasto kerralla (lukuunottamatta isoja lautasia, koska minun mielestä ne on enemmänkin seinälautasia järkyttävän isolla koollaan, mutta ehkä hankin ne vielä myöhemmin jos satun löytämään). Tykkään kyllä mielettömästi tuosta astiastosta!

PPS. Huomenna aloitan lenkkeilyn ja viimestään ensi viikolla aloitan jumppaamaan. Pakko päästä kesäkuntoon! Nyt on löysäilty jo ihan tarpeeksi kauan, uudessa työssä olen jo viihtynyt kahden viikon verran ( vaikkakin vieläkäkin on vehkeet levällään, ja takki jokseenkin auki..), ja muutto on vihdoin saatu alta! Ja rakastan kyllä suuresti tätä asuntoani. Vielä kun poiifrendin sais kotia, niin olis muchos bueno.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

DO IT YOURSELF: SÄNGYNRUNKO

Ikeasta ei oikein meinannut löytyä sopivaa sängynrunkoa, kunnes keksin ainakin omasta mielestäni mahtavan idean.

 
 Lähtökohta oli tämä. Ostin Ikean Fjellse sängynrungon naurettavaan 39 euron hintaan. Kokosin osan sängystä ennen maalaamista.


Maalaamiseen käytin Ikean valkeaa kuultomaalia. Hinta taisi olla viitisen euroa. Lisäksi ostin setin erikokoisia pensseleitä.


Maalasin maalia kaksi kerrosta rungon osiin. Sitten odottelin maalihuuruissa osien kuivumista, ja kävin K-raudasta hakemassa tapettia.


Ja maalattu sänky koottuna. Tuon keskipalkin maalasin vain yhteen kertaan, koska se ei luonnollisesti sängyn alta näy.


Sängyn päätylevyyn valitsemani tapetti. K-raudasta sai mallitapettia ihan ilmatteeks. Tai no pakko oli vielä kassalla kysyä, että paljonko maksaa. Ja eihän se maksanut. Voin vaihtaa tapettia siis vaikka joka viikko, sieltä käy vaan palan leikkaamassa.. :D Kyseisen K-raudan omistajaveljekset olisivat varmaan kovin innoissaan. Hehän ovat nimittäin vanhoja tuttujani, koska olen työskennellyt ostoskeskuksen ravintolassa, jossa kyseinen K-rauta sijaitsee.


Kiinnitin tapetin sängyn päätylevyyn kourallisella nastoja.


Ja lopputulos tässä! Tykkään mielettömästi <3! Ja mikä parasta koko sängynrunko kustanti alle viisikymppiä ja eipähän tule ainakaan vastaan samanlaisia :).

I LOVE MY NEW APARTMENT!

Olen eniten iloinen! Asunnossa on viimeinkin tavarat paikoillaan, ja huonekalut koottuna. Pidän väreistä, ja se näkyy myös asunnostani. Tässä muutama kuva olohuoneesta sekä makuuhuoneesta:





Olohuoneessa vanhaa on verhot ja matto. Sohvan ostin käytettynä (Askon alunperin), senkin Jyskistä sekä tv-taso ja "porrashyllyn" Ikeasta. Olkkarista puuttuu vielä kaikki viherkasvit. Ja tulppaanit! Maljakko on jo niitä varten nostettuna olkkarin pöydälle. Olkkarin pöydässä on lasitaso, ja sen alla vedettävä laatikosto. Päädyin isoon sohvapöytään, koska viime vuonna ostamani keittiönpöytä ei mahtunut asuntoon. Taulut ovat vielä ripustamatta, sekä pitäisi hankkia vielä muutama sohvatyyny lisää.

Makuuhuoneessa vanhaa on toinen verhoista ja lamppu. Uutena ostin sängynrungon Ikeasta, jonka ilmettä hieman kohensin. Siitä tuli jopa parempi kun osasin odottaa. Laitan vielä illemmalla projektista valokuvia tänne. Lipaston huusin huuto.netistä, ja rekin ostin Ikeasta. Yöpöytä ja valo pitäisi vielä hankkia, sekä muuttokuormasta oli jäänyt iso kankainen "taulu". Voi olla että teen samanlaisen Marimekon Ruusupuu kankaasta. Makuuhuoneesta puuttuu lisäksi vielä matot sängyn vierestä.

  Lisäksi vielä pitäisi hankkia mm. kattolamput eteiseen sekä keittiöön. Ja kylpyhuoneeseen pitäisi vielä keksiä jotain sen ilmeen piristämiseen. Muovimattoinen kylppäri ei luonnollisesti ole mikään se kaunein mahdollinen.

Keittiö asunnossa on uusi, ja siitä tykkään myös paljon. Huh, nyt aion huilata koko loppuillan. Oon meinannu helistä henkisesti tämän viikonlopun aikana ehkä 100kertaa. 

Mitäs tykkäätte? :)

TOTALLY CHAOS

Pikaiset terkut muuttolaatikoiden keskeltä! Eilen saatin kamat kannettua sisään, ja nyt viimeinen vuorokausi onkin menny tavaroiden kasaamisessa ja paikoilleen laittamisessa.

Käytiin perjantaina ajelemassa pitkin Helsinkiä ja Espoota huonekalujen perässä. Ja eilen todellista tuskastumista aiheutti uusien kalusteiden kasaaminen. Ja minäkun olin luullut että Ikean huonekalut on vaikeita kasata, mutta pakko myöntää et niissä on muiden huonekalufirmojen ohjeisiin verrattuna idiootin varmat ohjeet. Eniten huvittuneisuutta aiheutti nämä perinteiset "kasaat tämän 50 minuutissa" ja todellisuudessa aikaa meni sitten useampi tunti..

Nyt pitää palata maalaushommiin. Ostin käsittelemätöntä puuta olevan sängyn rungon, johon laitan kuultomaalia pintaan.

Palaan illalla toivottavasti valmiin asunnon kanssa, sekä kuvien kera :)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

KAMPPI HERE I COME!

Jee! Ehkä otsikosta voi jo päätellä, että asuntoasia vihdoin ratkesi! Kamppiin käy siis tieni. Tupakeittiöllinen (38m2) yksiö ranskiksella odottaa :)

Oon luonnollisesti eniten iloinen!

Muuttamaan tosin pääsen vasta lauantaina, kun muuttokuormani Kuopiosta saapuu.

Heh, mulla kävi kyllä mieletön mäihä, koska tuohon asuntoon oli vissiin useampi sata(!) hakemusta.
Menispä tämä viikko äkkiä!

JEE!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

VESAT EI TAJUU!

Heipat! Mulla on ollut taas niin mukava viikonlppu, toivottavasti kaikilla muillakin! Kahden maissa starttaa taas kyyti stadiin, ja matkalaukkuelämä jatkuu, ihanaa. Perjantai meni aika vahvasti töiden parissa, ja sitten tulin junalla Kuopioon. Ja oli muuten viimeinen kerta kun tulen junalla. Jos lentolipun saa 44eurolla, niin ei siinä paljon tartte miettiä. Itse tein virallisen päätöksen Kuopioon tulosta toimistolla vasta kotiin lähdön yhteydessä perjantaina, ja lentolippuja ei ollut enää jäljellä. Ja ei ollut muuten junan ikkunapaikkojakaan...

Onneks mun matkan pelasti mun ihana uusi puhelin, ja soittelin Skypellä poiifrendille, ja pelasin Angry Birdsiä, joka ei siis sovi mun lyhyen sorttisille hermoilleni.

Eilen kävin ulkona kavereiden kanssa, tosin oltiin kaikki enemmän tai vähemmän selvinpäin. Itse olin siis autolla liikenteessä. Käytiin perus Maljat+Armakset, ja eihän siellä taas mitään uutta tai mielenkiintoista ollut.



Mulla oli päässä Monkista ostamani kangaspanta, joka on muuten aivan loistava. Se on kangaspala, jonka sisällä kulkee metallinen, taivutettava ööö, mikähän se nyt on, no metalli anyway. Sen saa tuohon pään ympärille sitten laitettua, ja se pysyy ihan mielettömän hyvin päässä sen metallin ansioista. Itsellä ainakin huivien kanssa ongelmana ettei ne yksinkertaisesti pysy paikallaan.

Itse kovin ylpeänä pantaani esittelin, mutta (miespuolisilta) tuttavilta sain mm. tämmöistä kommenttia:
- Mitkä hiton korvat sulla on?
- Mikä hitto sulla on päässä? (Kokeilee) Ai, pinnit!
- KIVAT KORVAT (random tyyppi)...

No mitä tähän nyt voi sanoo, VESAT EI TAJUU!

Eilen kokkailin yhtä lemppariruokaa taas pitkästä aikaa, ja toki haluan jakaa reseptin kanssanne. Kyseessä siis parmesan-pestobroileria ja uunijuureksia.


Aloitetaan ny sitten niistä juureksista. Mulla oli pussillinen kaupan pakastelaarin uunijuureksia, johon lisäsin itse vielä paprikaa ja sipulia. Sekoitin juureksiin grillauskastiketta, tilkan öljyä, mustapippuria, timjamia, ja ripauksen suolaa.


Siis ei, mikä tätä bloggeria vaivaa? Kuva on oikein päin koneelle, mutta käännettynä blogissa? Anyyhow, mausteita siis sekaan.


Tässä vaiheessa kun pippurimylly leviää uunijuuresten sekaan, niin meikällä kiehuu jonkin verran.. No yks kerrallaan sieltä niitä sit etsiskelin..

Itse valitsin broilerin ja juuresten kyytipojaksi kermaperunoita. Toki mikä tahansa lisäke käy. Jos kuitekin päättyy noihin kermapottuihin, niin kannattaa laittaa ne paistumaan hyvissä ajoin ennen kasviksia. Mulla oli kietoilmauuni 200'c.
 

Sit maustetut juurekset uuniin. Paistoaikaa en valitettavasti osaa sanoa, maistamalla tietää milloinka on kypsiä. Jos kasviksiin tulee pohjalla paljon nestettä, sitä voi ja kannattaa kaataa pois välillä.


Kun potut ja juurekset ovat uunissa, paistetaan kanat. Toki nämä voi uunissakin kypsentää. Sitte vaan odotellaan että juurekset ovat kypsyneet. Eli ovat semmosia sopivan napakoita.



Ja kun juurekset ovat kypsyneet (ja perunatkin alkavat olla toivottavasti kypsiä), uunijuurekset otetaan uunista. Tämän jälken uuni laitetaan grillivastukselle nupit kaakkoon. Meidän uunissa se tarkoittaa 275'c. Siirsin perunat uunin alatasolle, koska ne eivät olleet vielä ihan kypsiä. Kanat kuorrutetaan pestolla, ja päälle laitetaan parmesanlastuja oman maun mukaan.

Ja kun grillivastukset ovat valmiit, laitetaan juurekset ja kanat uunin ylätasolle siksi aikaa, että parmesan on saanut kultaisen värin ja on rapsakkaa.


Ja tässä siis valmis tulos!


Tarjoa raikkaan salaatin kera! Itse tein salaatin jääsalaatista, rucolasta ja pinaatista, lisänä hieman fetaa, kurkkua ja tomaattia. Kastikkeena käytin öljyä.

Tää on ainakin mun ja poikkiksen lemppari, ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti. Ja koska kyseinen resepti on itseni kehittelemä, ainesten määrät on aika mututuntumalla laitettu. Mutta joka kerta ollaan kyllä saatu maistuvat ruuat aikaan (paitsi sinä kertana kun poikkis yritti itsekseen tätä tehdä.. :D).

Nyt kamat laittamaan kasaan ja valmistautumaan uuteen viikkoon! Oli varsin fiksua repiä suurin osa laatikoista eilen auki, kun etsin muutamia vaatteita. Ensi viikolla ainakin menen liittymään salille, ja pitää tehdä vielä huonekaluostoksia.