perjantai 17. elokuuta 2012

ROOMA 4.8 - 8.8.2012

Varasimme matkan Roomaan reilu kuukausi ennen matkaa. Perehdyimme vasta matkan varaamisen jälkeen matkaoppaisiin ja Roomaa käsitteleviin artikkeleihin. Jokaisessa niissä luki jotakuinkin että "elä hyvä ihminen matkusta nyt ainakaan elokuussa Roomaan, senkin hullustelija". Syynä mainittiin Rooman varsin mukava paahtava aurinko ja lisäksi elokuu on Euroopassa yleinen lomakuukausi, joten turenkia tulee olemaan kaupunki pullollaan. No eiköhän sinne vielä kaks turenkia lisää mahdu, myö mualaiset ajateltiin.

Sen verran minäkin Euroopan kesäkeleistä oon oppinu, että kuumahan siellä on. Joten mulle ensimmäinen kriteeri hotellia valitessa oli uima-allas (ja aamupala). Löydettiinkin suhkot edullinen ja mukavan oloinen hotelli hieman keskustan ulkopuolelta. Varattiin hotelli hotels.com:in kautta ja saatiin neljästä yöstä jonkun tarjouksen vuoksi yksi ilmaiseksi. Hintaa hotellille tuli reippa 300 euroa yhteensä. Kyseessä oli siis tämä hotelli: Sheraton Rome. Finskiltä varattiin lennot.

Hotelli oli kyllä enemmän kuin olisi voinut toivoa. Huoneet oli isot ja siistit, uima-allasalue iso ja vesi mukavan vilpoisaa, aamupala ihan mahtava (jos aamupalalta saa suklaamuroja ja tuoreita hedelmiä paloiteltuna, puhumattakaan nutellalla täytetyistä croisanteista..) ja hotellilta meni bussit suoraan Piazza Venezialle ja Vatikaaniin. Saavuimme Roomaan lauantaina päiväseltään, ja keskityimme silloin vaan auringonottoon ja käytiin läheisellä ostarilla.

Toisena päivänä rymyttiin jo iso osa nähtävyyksiä läpi, seuraavina osattiin ottaa jo hieman rennommin. Roomassa oli kyllä niin tuhottoman kuuma että ihan kaiken se hien lisäks sitä puski varmaan tuplana pelkästä tuskasta. Meidän pelastus oli kyllä vesipisteet ympäri Roomaa, josta sai raikasta vettä. Tuommonen systeemi pitäis olla kaikkialla. Roomaan savuttiin pulo

Kuvia tuli otettua reilu kolmesataa, joten tässä pieni osa kuvaamistamme kuvista.
 
Toisena päivänä otettiin iloista mieltä matkaan ja aamiasen kautta suunnattiin bussilla Piazza Venezialle. Siitä kulkee suurin osa Rooman busseista läpi, ja on oiva paikka aloittaa Roomaan tutustuminen.Siitä ihan näköetäisyydeltä löytyy monia nähtävyyksiä!


Ensimmäinen nähtävyys oli Roomalaisten pilkkaama "tekohammas ja/tai hääkakku". Roomalaiset pitävät tätä The Monumento Nazionale a Vittorio Emanuele II rumana sen mahtipontisuuden vuoksi.


Muistomerkiltä kiipesimme Capitolin kukkulalle josta avautui upeat näkymät Forum Romanumille ja Palatinen kukkulalle. Oli kyllä hiukeat näkymät. Capitolilta lähdimme etsimään sisäänkäyntiä Forum Romanumille, ja lähdimme kiertämään Capitolin kukkuloita ympäröivää aitaa iloksemme juuri väärään suuntaan. Tämä kostautui meille kahden kilometrin kävelyllä paahtavassa kuumuudessa. Käveltiin muuten myös Circus Maximuksen ohi (ei tiedetty tämä vasta kuin jälkikäteen), josta oli käytännössä jäljellä enää tolkuttomasti hiekkaa keskellä kaupunkia. Taisin vielä Pertulle valittaa, että hittolainen kun menee hiekkaa kenkiin ja miks täällä on näin paljon hiekkaa!!++?! Vihdoin löysimme sisäänkäynnin jossa lippuja myytiin, ja olipa paikalle löytänyt lippuja jonottamaan ainakin muutama sata turistia meidän lisäksi. Ja yksi lippuluukku, niice! Lippuluukulla ei ollut minkäänosortin varjopaikkaa, ja luovutetiin sillä kikkakolmosella että katsottiin matkaoppaasta mistä muualta Forum Romanumille ja Palatinus-kukkulalle pääsee.

Kierrettiinkin Colosseumin ohi, ja löydettiin toinen sisäänkäynti lyhyemmillä jonoilla. Euroopan kansalaiset 24:ään ikävuoteen saa alennusta sisäänpääsystä, ja kun lipunmyyjä kysyi meiltä miten vanhoja ollaan niin molemat nyökyteltiin silmät kirkkaina olevamme juurikin 24 vuotiaita. Hah. Olisin ees voinut keksiä olevani 23-vuotias. Samalla lipulla pääsee siis Forumille, Palatinus-kukkulalle, ja Colosseumille. Käykää hyvät ihmiset ostamassa HETI aamusta ne liput (tai ostakaa netistä Rooma passit), Colosseumille oli iltapäivällä monen sadan metrin jonot, ja lipun jo valmiiksi ostaneet pääsivät jonon ohi.




Käveltyämme noin kolme tuntia Forum Romanumia ja Palatinus kukkulaa ristiin rastiin (alueella on surkeat opasteet ja aika vähän vesilähteitä) päätettiin vihdoin lähteä katsomaan vieressä oleva Colosseum.


Olihan se kyllä aika huikea!

Samalla rykäyksellä päätettiin lähteä vielä katsomaan Pantheon joka on myös kävelymatkan päässä Piazza Venezialta. 



Ilmeisesti ei vielä oltu tarpeeksi uupuneita, vaan käytin hotellilla suihkussa ja lähdettiin tsekkaamaan paljon hehkutettu Trasteveren kaupunginosa. Meidän bussi hotellilta kulki tämän alueen ohi, joten ei tarvinnut paljon nähdä vaivaa tänne eksymisen suhteen. Ja paikka olikin kyllä KAIKEN hehkutuksen arvoinen, hurmaavia pikkukatuja ravintoloineen pullollaan.  









Syömään päädyimme ylläolevissa kuvissa näkyvään, Mondon matkakaoppaassakin suositeltuun, Via Della Lungaretta kadun varressa sijaitsevaan Artistocampo osteriaan. Syötiin molemmat pastaa, ja olihan se hyvää. Tilatiin myös koko reissun aikana kaikki ruuat ruokalistasta Italiaksi, ja tarjoilijoilla oli muuten hirrveen hauskaa. Savo goes Italia ja silleesti..

Trastevere päättyy Tiberjoen reunaan, ja siellä näytti olevan illalla jos jonkinmoista ohjelmanumeroa ja ruokalaa tarjolla. Ette muuten menetä mitään jos että sinne mene. Ellette toki halua viettää iltaanne satojen muiden turistien kanssa syöden turistiruokaa (ranuja ja pihviä) ja kuunnellen listahittejä. Puhumattakaan siitä siellä myytäästä krääsästä.



 Kolmas päivä startattiin myöskin hotellin aivan mahtavalla aamupalalla, loikoiltiin hetki hotellin uima-altaalla ja lähdettiin kohti Vatikaania. Taivaalla oli muutamia pilviä, ja ai että oltiin siitä onnellisia, koska oltiin varauduttu siihen, että Pietarinkirkossa pitää olla pukeutuneena asiallisesti, eli pitkät päällä.




Pietarinkirkko oli kyllä suuri ja hieno, mutta mielestäni se oli vaan yksinkertaisesti liian iso ja sisällä oli liikaa krumeruuleja; mikään ei oikein päässyt oikeuksiinsa kunnolla.

Mondon ja Berlitzin matkaoppaassa molemmissa oltiin hehkutettu Sant'Ignazion kirkkoa lähellä Pantheonia sen kattofreskon vuoksi, joten päätettin lähteä sinne.

Kattofresko oli kyllä upea, mutta vielä upeampi oli kirkon kupoli, joka oli kustannusten vuoksi vain maalattu kupoliksi. Onneks oltiin tsekattu faktat matkaoppaasta, eikä menty lankaan, haha.




Kuvassa jo "hieman" reissussa ryytynyt matkalainen. Kappelilta kävelimme vielä Panthonille ja kävimme hakemassa paninit matkaevääksi Fontana De Treville.

Ryysis suihkulähteellä oli taas kerran älytön, mutta pääsipä Perttu heittämään kolikon suihkulähteeseen, ja sillä lunasti itselleen vielä paluumatkan joskus Roomaan. 

Suihkulähteeltä lähdimme kävelemään Espanjalaisille portaille ja sen verta minkä takapuoli kesti auringon lämmittämillä marmorisilla portailla istuskelua leppuutettiin jalkoja ja juotiin portaiden alapäästä lähteestä saatavaa vettä.


Nälissään lähdimme vielä etsimään huhujen mukaan Rooman parasta pizzeriaa eli Pizzeria Da Baffettoa.
Kyseinen ravintola on auki klo 18.30 alkaen, ja ulkona on lähes aina jonoa, joten kannattaa olla ajoissa, tai varautua odottamaan. Pizzat paistetaan puulämmitteisessä uunissa, ja olihan se muuten ihan mielettömän hyvää. Reissusta meillä muuten on muuten hirvittävän vähän ruokakuvia, syystä että sillon kun meikäpojat saa ruokaa eteensä niin sitä ei jäädä kuvailemaan, vaan sitä aletaan lappamaan naamaan! Koska ravintolaan on aina jonoa, ei ravintola ota vastaan pöytätoivomuksia/varauksia ja pöytäseuraksi saatat saada paikallisia tai turisteja. Me saatiin pöytäseurueeseemme kolme ilmeisesti Sisialiaista poikaa, ja yksi italialainen randomi.


 
Neljäs päivä startattiin aikaisin aamulla. Edellisenä päivänä Vatikaanin vierailulla ei nimittäin löydetty Siktuksen Kappelia ja illalla nettiä selaillessani tajusin että olisi pitänyt mennä sisälle Vatikaanin museoon.



Ahhaha, hirveen kiva että oltiin jo ennen museon avaamista paikalla, nimittäin niin oli muutama muukin. Kiinalaisethan ne perinteisesti valloittaneet noin puolet jonon alkupäästä, ne on kyllä pirulaiset ihme sällejä, luultavasti olleet jo ainakin pari tuntia meitä ennen paikalla. Oishan se pitänyt kiinalainen kulttuurin tuntien arvata, että nuo tyypit on jonottamisen maailmanmestareita, kertakaikkisesti. Tyypit jonottivat viime vuonna Shanghain Expossa Kiinan omalle paviljongille yli 9 tuntia, ja ei ilmeisesti ollut tuntunut missään.


 Palattiin hotellille ja maattiin altaalla muutama tunti. Lähdettiin iltapäivällä uudestaan yrittämään ja kappas, ei ollut ollenkaan jonoa Vatikaanin museoille. Meillä oli jo päällä jonkun sortin kulttuuriähky ja käveltiin aika reippaasti noita käytäviä läpi (joita on siis yhteensä 7km tarjolla!). Opas olisi ollut ihan mahtava tuonne museoon, mutta ehkä sitten ensi kerralla?


Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa....
Olihan se pirun hieno, mutta turistia taas niin pullollaan, että ei ehkä päässyt ihan siihen parhaaseen mahdolliseen fiilikseen.



Illalla käytiin vielä meidän hotellilta muutaman kilsan päässä olevassa Europa2 ostoskeskuksessa, mutta eipä löydetty mittään. Ja sen jälkeen mentiin vielä Trastevereen syömään ittemme mukaviks. Päälle vielä nutella-jäätelötotteröt naamaan, ja siten kruunattiin +3kg vararengasta tuliaisiksi vyötärölle. Muutamat paniinit, pastat ja jätskit tuohon sai kyllä syödä :D


Meidän kone lähti vasta illalla, joten viimeinen päivä maattiin nauttimassa viimeiset hetket altaalla, olin nimittäin katsonut että Kuopioon oltiin luvattu semmosta mukavaa +10 astetta noin niinkun elokuun alkupuolen sääksi!

(ONNITTELUT JOS JAKSOIT LUKEA TÄNNE ASTI!)

 Kokonaisuudessaan reissu oli mahtava ja tykättiin huldena! JA mää jätin heittämättä sen kolikon sinne suihkulähteeseen koska toukokuussa pääsen takaisin jo Roomaan <3

Kannattaa jo etukäteen tutkiskella mitä kohteita haluaa käydä katsomassa, ja vähän missä järjestyksessä. Säästää aika paljon jalkoja siinä, ettei poukkoile edes takaisin ristiin rastiin niin kuin me tehtiin. Hyvät sandaalit/kengät on ihan ehdottomat! Ja jos nyt ei ihan pakko niin jättäisin menemättä elokuussa, oli muuten välillä niin tuskasen kuuma. Ja matkaoppaita (kirjoja tai ihan oikeita ihmisiä :D) kannattaa hyödyntää kohteita kiertäessään, nähtävyksistä saa niin paljon enemmän irti, kun ymmärtää mistä on ( tai on ollut) kyse!

HEEEIJ!

Palasin nähtävästi pitkästä aikaa blogin ääreen! Ajattelin itseasiassa näpytellä muutaman postin jo aiemmin, elämäni ensimmäisen 4 viikkoisen palkallisen loman ja kaiken sen tekemättömyyden kunniaksi. Tai no mun mielestä 6 koneellisen peseminen pyykkiä ensimmäisen kahden lomapäivän aikana tekemisen puutteesta on juurikin sitä tekemistä. Lomaan on kuulunut jokseenkin harmittavan paljon vesisadetta, mutta myös mahtava lomamatka Roomaan ja loppuloman rentoutuminen landella. Nyt vielä kaksi päivää lomailua, ja maanantaina paluu sorvin ääreen.

Voisin tehdä ihan erillisen postin vielä kuvineen tuosta Rooman matkasta, oli se sen verran mieletön matka. Tänään olenkin rentouttanut itseäni poimimalla lähes kaikkea mitä täällä landella saa revittyä irti eli karviaisia, herneitä, mustikoita ja mustaviinimarjoja. Laiska se töitään luettellee, on nimittäin joka paikka kipeänä makaamisesta, ja kahdet päikkärit (vähintään) on kuulunut mun viimeisen lomaviikon päiväjärjestykseen. Salijäsenyydenkin irtisanoin kesäksi, ajattelin panostaa pyöräilyyn ja juoksuun. No, lenkillä olen käynyt ehkä sen kaksi kertaa ja pyörästä on löystynyt ketjut, joten sillä ei voi ajaa. Ja sit kun on satanu vettä ja ja.. Moikka vyötärömakkara!



No ei mennyt mustikkametässä perse pitkälä metässä kyykkiminen tänään hukkaan. Litran verran löysin mustikoita, jotka piti taikoa välittömästi piirakaksi. Mun mielestä toi vaniljakastike on se pääjuttu kaikissa näissä marjasysteemeissä, ei niinkään se itse torttu. Eli sitä kastiketta pitää olla ja paljon!

Tänään on muuten sikkekovajuttu Siilinjärven kylällä kun Dingo esiintyy torilla illalla! Ja huomenna markkinat. Voe tätä maalaiselämää!