Tseenare! Ajattelin, että esittelen täällä blogissa asuntoni huoneet yksi kerrallaan. Tai no huoneet, joita on kaksi, joiden lisäksi on keittiö, eteinen ja kylppäri. Rakastan värejä, joten musta-valkea-harmaa asunto ei ikinä tulisi kuuloonkaan. Ensin esittelyyn pääsee olohuoneeni.
Sohvapöytä Ikeasta
Sohva Askosta
Sohvatyynyt Ikea&Hemtex
Matto Sotkasta
Verhot Anttilasta
Lamppu Ikeasta
Senkki Jyskistä
Kukkateline Ikeasta
Mullahan ei ole minkäänsortin sisustussilmää, mutta tyytyväinen lopputuolokseen olen. Olkkari on ainakin minunnäköinen, ja se on tärkeintä minulle. Sohvapöytä ja senkki on varsinkin rakkautta, ja sohvapöydän kätevässä säilytystilassa voi säilyttää kaiken ylimääräisen pöydältä pyörimästä. Olkkari avautuu siis keittiöön ja eteiseen.
Hei, juoksu ja pyöräilykausi on korkattu!
Voi että, mitenkä nuo kuvat menikään niitä pienentäessä noin epäselviksi! No oon välineurheilija ja suosin vain ja ainoastaan Nikeä. Ne vaan istuu ja kestää mulla parhaiten. Niin no takki on Haltin. Vedin vielä kalsarit juoksutrikoiden alle, mutta hyvin silti kulki!
Viikonloppuna oli niiiiin mahtava sää, että mä en voinu muuta kun laulaa kun pyöräilin katuja pitkin. Tänään kävin vetämässä palauttavaksi lenkiksi
Kaskisaari-Lehtisaari-Kuusisaa ri-Seurasaari-Meilahti-Hietaniemi-Kamppi lenkin pyörällä, ja voin kertoa, on se vaan hieno laji tuo pyöräily!
Poiifrendi ei nyt ehkä voi uskoa tätä että olen syönyt sushia. Shanghaissa pojat halusi käydä noin abut joka toinen päivä semmosessa kuusipaikkasessa sushimestassa. Se oli kyllä niin suloinen mesta, seinät täynnä pieni post it lappuja asiakkailta, ja se omistajaperhe oli niin symppis.
Josta tulin mieleni että olen vähän pyytänyt lomaa, ja hyvällä tuurilla olen Shanghaissa reilun kuukauden päästä lomailemassa! Pitäkää peukkuja!
Ihanaa, aurinkoista viikkoa!
4 kommenttia:
on kyllä todella levottomat verhot
Hehe, ei oo yhtään sen vähempää levottomampi omistajakaan :D
Ihanat verhot ja ihana sisustus! Kaipaisi vaan joitakin tauluja seinälle, niin tulisi vielä kodikkaampi tunnelma.. kannattaa katsoa vaikka http://www.etsy.com/shop/handz
Hei Lisa, ja kiitos kommentistasi! Tauluja ja hyllyjä itsekkin kaipailen seinille, mutta toistaiseksi ongelmana on ollut oikeanlaisen porakoneen puuttuminen, suurin osa olkkarin seinistä on betoniseiniä :( Ja kiitos linkistä, ihania ideoita näyttäisi olevan!
Lähetä kommentti